Käyttäjät
  Käyttäjätunnus:
  
  Salasana:
  

  
Muista sisäänkirjautuminen.
Menu
Yhteistyössä
Satunnainen kuva

Siipimutteri kärki
Siipimutteri kärki
suvikunnas
Kommentteja: 3
Etsi

 
 

 Lahjoita
Auta pitämään jousella.net toiminnassa osallistumalla palvelinkustannuksiin. KIITOS!

 Kaupalliset

Kauris

Fasaani Teeri
Kauris
Kauris
Kuvaus: 7.10.2013
Useamman vuoden yrittämisen ja tuntien ja taas tuntien kyttäystulos tuotti vihdoin tuloksen.
Heräsin aamulla noin kuuden aikaan ja mietin jaksaako sitä lähteä kauriskytikseen. Nukuttanutkin olisi. Kauriit olivat jättäneet jälkiä kytispaikalleni jo useampana päivänä.Se motivoi myös tänään lähtemään jahtiin. Pääsin hämärissä puussa olevalle standille. Oli vielä aika hämärääkin, kun ympärillä oli metsäpuskaa.
Aamun hieman valjettua satuin katsomaan sivulle ja olin erottavinani kauriin hahmon. Liekkö ollut taas kuvittelua..ajattelin. Ei se ollut nyt mielikuvitusta, sillä kauris siirtyi lähemmäs omenakasaa ja muuta ruoka-apetta. Sen seurassa oli vasa ja toinenkin. Nyt voi vain kuvitella kuinka sydän hakkasi. Aikansa siinä ruokinnalla olivat, mutta ei tilaisuutta ampumiseen saatikka jousen virittämiseen.
Kärsivällisesti odottelin, josko toinen vasoista kääntyisi. Lopulta se kääntyikin niin, että sain jousen vireeseen. Juuri kun olin tähtäämmässä se käänsikin peräpeilinsä. Oli pakko pitää jousi vireessä ja toivoa, että se kääntyisi. Lopulta tilanne tuli otolliseksi ja pinni kylkeen. Kuului kova kopsahdus ja kauriinvasa kaatuii niille sijoilleen. Jännitys oli kova. Oliko tämä unta vai totisinta totta. Ajatukset lentelivät sinne tänne.Jes.. jes.. pääsi väkisin suustani.

Tv ARi
alias Howardhill

Onnea Arille, tuon yllä olevan jahtitapahtuman koitin kuvailla Arin eläväisen kertomuksen mukaan.
Katsottu: 5456
Ladattu: 0
Pisteet: 0.00 (Arvosteluja:0)
Tiedostokoko: 47.3 KB
Julkaistu: 07.10.2013 12:55 take52
Avainsanat:  

IPTC Info
Päiväys: 07.10.2013
Byline: Picasa

Kommentti: Kirjoittaja:
Kiitokset..!13.10.2013 18:29

Kaikille ...onnitteluista yksi unelma on jälleen toteutunut..:-))))

howardhill Offline
Käyttäjä

Rekisteröitynyt: 15.08.2010
Kommentteja: 175
howardhill
Onnea08.10.2013 20:51

Onnittelut hienosta saaliista!

Jouni S. Offline
Käyttäjä

Rekisteröitynyt: 16.10.2011
Kommentteja: 4
Jouni S.
Onnittelut08.10.2013 18:39

Tulihan se sieltä!

Timi83 Offline
Käyttäjä

Rekisteröitynyt: 31.01.2013
Kommentteja: 14
Timi83
Onneksi olkoon!07.10.2013 21:47

Näin se sitkeys palkitaan. Lämmittää intohimoisen kauriinmetsästäjän mieltä nähdä tälläinen kuva. Kokemuksesta tiedän, ettei ole helppoa vaikka kauriskanta olisikin hyvä. Vaatii jopa satoja tunteja työtä saada kauris jousella. Ei sillä että olisin itse saanut :D.
Hienoa.

timo_leva Offline
Käyttäjä

Rekisteröitynyt: 12.01.2010
Kommentteja: 27
timo_leva
Onnittelut!07.10.2013 17:55

Mahtava kaato ja hieno palkinto sitkeydestä ja kärsivällisyydestä!

 Offline
Käyttäjä

Rekisteröitynyt: 14.01.2012
Kommentteja: 23
Suuret onnittelu07.10.2013 15:37

Arska...sitkeys palkittiin!!!! Varmaan mahtava fiilis!

pennaneo Offline
Käyttäjä

Rekisteröitynyt: 01.08.2007
Kommentteja: 153
pennaneo
Onnittelut !07.10.2013 15:04

Tapio palkitsi sitkeän saalistajan !

Aksu Offline
Käyttäjä

Rekisteröitynyt: 10.11.2005
Kommentteja: 87
Aksu
Hyvin07.10.2013 13:18

Vedetty paikoilleen.

Onnea.

Lasse Offline
Käyttäjä

Rekisteröitynyt: 02.10.2013
Kommentteja: 4
Lasse
kauris07.10.2013 13:09

onnea hienosta kaadosta!itellä kauriit pitäny meikäläistä pilkkana...Mut into on nyt niin kova et katotaan kuka viimeisenä hymyilee kauriit johtaa nyt 4-0 mut kun olen periksiantamaton ja käännän viel tappion voitoksi...

jampe 74 Offline
Käyttäjä

Rekisteröitynyt: 23.09.2012
Kommentteja: 6
jampe 74
Onnea07.10.2013 13:02

Hienoa että kärsivällisyys palkittiin.

kartsa69 Offline
Käyttäjä

Rekisteröitynyt: 01.12.2008
Kommentteja: 7
kartsa69






Powered by 4images 1.7 ©    -   Jousella Ja Nuolella 2004 - 2024 ©